Mukula

Simo on reilun vuoden ikäinen vesseli. Hän tutustuu innolla ympäristöönsä ja omaan kummalliseen kehoonsa. Hän on oikea supermukula. Hänellä on joitaitain supertaipumuksia, jotka tekevät pienen lapsen elämästä hivenen tavanomaistakin kummallisempaa.

Jussi Jänes

Jussi on mukulan paras kaveri. Joidenkin mielestä hän on mielikuvitusta, mutta hän on kyllä aivan konepesun kestävä jänis. Jussi pitää Simosta huolta isällisellä otteellaan ja opastaa tätä elämässä eteenpäin, sillä maailmankatsomuksella, mitä pienellä jäniksellä on.

Äiti

Äidin työ on usein tuskallisen raskasta. Jos sattuu olemaan Supermukulan äiti, niin puuhaa onkin riittävästi yhdelle ihmiselle. Äiti yrittää kovasti ymmärtää supermukulan vinkeitä, mutta kysymykset tahtovat jäädä usein vaille vastausta. Äiti joutuu joskus turvautumaan jopa ammattiauttajiin, kun oma ymmärrys alkaa loppua. Toisinaan tuntuu siltä, että hän on joutunut tässä perheessä hieman tossun alle.

Naapurin mummo

Simon naapurissa asuva mummo antaa mielestään loistavia neuvoja sekä Simolle, että äidille. Aina neuvot eivät kuitenkaan ole tältä vuosituhannelta. Naapurin piha on vaarallista aluetta, jolle astuessaan liikkuu omalla vastuullaan.

Lääkäri

Simo joutuu joskus käymään lääkärillä hoidattamassa kroppaansa menokuntoon. Sairaala on mystinen paikka, jossa Simolle tapahtuu vaikka mitä kammottavaa. Äiti sen sijaan tuntuu viihtyvän vastaanotolla oikein hyvin.

Jaa