Jari Terho
Olen nelikymppinen kempeleläinen kolmevuotiaaan Arvin ja vuoden vanhan Elmerin isä. Olen piirrellyt ja maalannut pienestä saakka. Vaikka olen tehnyt työkseni monenlaista, niin piirtäminen ja sarjakuva ovat aina olleet mieluisia harrastuksia. Pöytälaatikossa on lukemattomia sivuja kokeilumielessä tehtyä sarjakuvaa. Päivittäisen piirtämisen aloitin, kun aloin opiskella Oulun ammattikorkeakoulussa kuvallista viestintää.
Supermukula syntyi luentovihkon reunoihin. Aluksi oli vain suttuisa luonnoksia, mutta Mukula alkoi kiinnostaa yhä enemmän ja lopulta siitä kehittyi sarjakuvahahmo. Myöhemmin perehdyin sarjakuvan tekemiseen syvemmin ja aloin kehittää Supermukula- sarjaa systemaattisemmin.
Opiskelun myötä minulle on selkiytynyt, että kuvittaminen ja sarjakuvien tekeminen tulevat jatkossa olemaan oleellinen osa työtäni. Lisäksi teen töitä myös yritys- ja nettigrafiikan parissa.
